Toiminta

Elämyksiä ponien ja tallitoiminnan parissa koko perheelle!

Porin Ponitalli ry on perustettu tarjoamaan mahdollisuus hevosharrastukseen sellaisillekin henkilöille, joilla ei muutoin ole siihen varaa suurten kustannusten vuoksi. Haluamme jakaa sen upean tunteen, jonka ponien läheisyys ja hoitaminen saavat aikaan mahdollisimman monien kanssa!

Info-paketti meistä ja toiminnastamme PDF-muodossa

Toimimme humanistisen ihmiskäsityksen mukaisesti. Tärkeitä toimintamme lähtökohtia ovat ihmislähtöisyys, usko ihmiseen, yksilön kunnioittaminen, tasa-arvoisuus sekä perusluottamus.

Porin Ponitalli ry:n toiminnan arvot ovat luovuus, rehellisyys, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Panostamme yhdistyksessä yhteisöllisyyteen ja kannustamme vaalimaan ihmissuhteita ja sosiaalisia verkostoja. Toiminnassa rohkaistaan oma-aloitteeseen uusien asioiden kokeilemiseen ja luovuuteen – harrastajien henkilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen.

Porin Ponitalli ry:n logon hevoskuva

”Kun ihminen hoitaa ponia – hoitaa hän myös itseään.”

Vaikka suuri osa tallillamme käyvistä heppahöperöistä on lapsia ja nuoria, ovat Porin Ponitalli ry:n toimintaan tervetulleita kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Tallipäivät ja kerhotoiminta

Tallitöihin ja poneihin pääsee tutustumaan mm. tallipäivien, erilaisten kerhojen ja ponikokoontumisien muodossa.

Tallipäivät

Tallipäivän aikana opitaan mitä kaikkea tallitöihin kuuluu ja tutustutaan poneihin hoitamalla niitä. Lopuksi halukkaat pääsevät kokeilemaan ratsastusta.

Kerhotoiminta

Kerhoissa jokainen osallistuja otetaan huomioon yksilönä, jottei synny paineita osaamisesta, taidoista tai uskalluksesta.

Kerhoissa opitaan huolehtimaan ponien hyvinvoinnista erilaisissa olosuhteissa ja käyttötarkoituksissa (ratsastaminen, kärryillä ajaminen, maastakäsittely jne.).

Kun kerholainen oppii ”lukemaan hevosta” sen ulkoisen olemuksen sekä käyttäytymisen mukaan, pystyy hän soveltamaan tätä oppia poni/hevoskohtaisesti. Tämä taito helpottaa ponin käsittelyä, ja lisää ymmärrystä siitä, miksi poni toimii, kuten toimii. Kun nämä asiat ymmärtää, pystyy kerholainen luomaan luottamuksellisen suhteen ponin kanssa.

Pääpaino ei siis ole ratsastuksen oppimisessa, vaan kerhoissa opitaan ymmärtämään hevosta ja sen tarpeet eläimenä kokonaisvaltaisesti: Mitä se syö, paljonko se tarvitsee liikuntaa, mistä näkee, onko se sairas jne.

Tavoitteena on että kerholainen oppii tekemään päivittäiset tallin ja ponien hoidon työt. Tähän sisältyy kaikki karsinoiden siivoamisesta ponien harjaamiseen ja kavioiden huoltamisesta varusteiden puhtaanapitoon. Ponien liikuttamista unohtamatta.

Toiminnassa ovat esimerkiksi Tallikerho, Ponikerho, Poikien ponikerho ja Kepparikerho.

Sosiaalipedagoginen ponitoiminta

Sosiaalipedagogisella toiminnalla tuetaan siihen osallistuvan henkilön sosiaalista kasvua sekä yleistä hyvinvointia.

Tapahtumat ja kurssit

Järjestettyjä tapahtumia ovat mm. Lapsella on oikeus harrastaa -tapahtuma, Kepparikisa-tapahtuma sekä myyjäiset toiminnan tukemiseksi.

Erilaisten kurssien ja opintopiirien merkeissä tutustutaan hevosiin liittyviin asioihin ja opitaan taitoja, kuten hevoselle annettava ensiapu.

Rahoitus

Toimintamme rahoitus koostuu

  • eri tahoilta haettavista rahoituksista (mm. Aluehallintovirasto, Mielenterveyden keskusliitto),
  • kannatusjäsenmaksuista,
  • jäsenmaksuista,
  • ponien tapahtumiin osallistumisista (Ponit tapahtumaanne) sekä
  • omien varainkeruutapahtumien, myyjäisten ja kannatustuotteiden (PONIPUOTI) tuotoista.
Jaa tämä sivu: